painting the house





Seuraava etappi raksalla alkoi ja taloa on jo maalattu muutaman päivän. Tavoitteena on talo ja ulkorakennus saada maalattua, kahteen kertaan, parin viikon sisään. Ryhdyimme urakkaan itse, joten saa nähdä miten "persoonallinen" pinta saadaan aikaiseksi :)

Sitä huomaa tässä rakennusurakassa löytävänsä itsensä suurempien ja vähän pienempien ratkaisujen ääreltä ihan koko ajan, mutta tämä sävyn päättäminen oli jo suuremman luokan probleema. Tuskallisten pohdintojen, monien eri sävyjen, useiden testausten, vertaistuen hakemisen ja katugallupin jälkeen teimme valinnan. Sävy on Tikkurilan Piki (5089) ja maalina Valtti Kuullote. Talo pohjamaalattiin jo aikaisemmin värittömällä Valtti Pohjusteella. Maali onneksi on aika käyttäjäystävällinen ja sitä on kevyt levittää.



Talon harja nousee kahdekseen metriin, josta on aika huikeat maisemat. Nosturilla on hienoa päästä tukevasti ja varmasti, korkeuteen kuin korkeuteen, ja koemme nosturin kätevämmäksi kuin telineet. Nosturin ja telineiden vuokraamisen hintaero on kuitenkin aika pieni, telineiden kokoamiseen ja siirtelyyn tuhlaantuu kallisarvoista aikaa, sekä tuntisin oloni huteraksi kiivetä telineitä pitkin korkeuksiin. Ja nosturilla liikkuminen on hauskaa! Ei ollenkaan pelottavaa. Sisäinen lapsi löytyy niin miehistä kuin naisistakin tällä laitteella :) Pientä horjahtelua ja heilumista (kuten risteilyn jälkeen) oli toki havaittavissa illalla...





Eilen jatkoimme maalausta pitkään iltaan...Noin kymmenen maissa oli pakko lopettaa, kun aurinko laski sen verran matalalle että alkoi olla jo hämärää. Siitä eteenpäin maalatessa olisi todennäköisesti tullut sutta ja sekundaa, joten laskimme maalausaseet käsistämme. Kaksi seinää on nyt maalattu ja vielä olisi jäljellä puolet talosta, saunarakennus kokonaan sekä autotalli kokonaan...Niin, ja kaikki uudelleen toisen kerran. No big thing, right? ;D

Alimmassa kuvassa on "meidän" järvi. Seinäjoen kaupunki teki messualueen viereen aluetta palvelevan uuden hiekkarannan, ja tähän on Markilta vain noin 50 metrin matka! Huikeeta!