Ruukkukasveja


Sarjassa 'nopeita viime hetken hankintoja' olivat myös ruukkukukat terassille. Taimitarhasta tarttui viidessä minuutissa matkaan mitä satuttiin näkemään ja kainaloon kaappaamaan. Olen aina kannattanut heiniä ja niitä tulikin neljään eri ruukkuun. Murattia epäilin, mutta ihan hyvin sekin pitää pintansa. Väriksi, tai pikemmin raikastukseksi, valitsimme valkoista ahkeraliisaa.

Nuo isot kaislan näköiset heinät näyttävät menettävän henkensä kohta. Saavat mennäkin, olivat hieman mitättömän näköiset :) Punasaviruukut ovat pop, mutta mustien kalusteiden rinnalle taidan käydä ostamassa syksyksi parit valkoiset ruukut.

Niin vain alkaa taas miettiä eri tilojen sisustamista, vaikka vielä pari kuukautta sitten luuli ettei ole enää loppuvuotena energiaa tehdä enää yhtäkään päätöstä tai miettiä enää edes kynttilänjalan ostamista :D Mitä lähemmäs muutto tekee tuloaan, sitä enemmän huomaan miettiväni eri huoneiden sisustamista nykyisillä tavaroillamme ja tekeväni listaa mitä kaikkea vielä tulee hankkia. Suurimmat huonekaluthan meille jää messusisustuksesta mutta pientavara ja matot olivat vain lainalla.

//Summer greens we chose this year.