Eteisen matto


Helan går! Voi että meillä oli eilen hauskaa! Järjestimme rapujuhlat poitsun kummeille (kyllä, lokakuussa, kiireisiä ihmisiä, allihopa). Sata saksiveikkoa sai kyytiä laulujen, puheiden ja snapsien ohessa. Itseäni suojeli snapseilta imetys, joten pirteänä herättiin tänään aamulla jo kuudelta :) Napsin muutaman kuvan kännykällä kiireessä ennen kuin vieraat saapuivat. Ehkä jaan muutaman kuvan koristelusta jos ne ovat yhtään sen kelpoisia. Later!

Tänään kuitenkin kuvia meidän eteisestä ja mattodilemmasta. Nykypäivän taloissa kun ei ole enää monestikaan perinteisiä tuulikaappeja, astutaan taloon suoraan aulaeteiseen kuten meillä. Tämä aiheuttaa ainakin itselläni ongelman, miten saada kuraiset kengät niille tarkoitettuun tilaan niin, ettei aula näytä likaiselta ihan joka hetki? Meillä kengät jätetään aulan oikealle jäävään eteistilaan, jossa on tilaa sekä kengille että takeille. Tämä on ihana ratkaisu siitä, että en joudu katselemaan kenkävuorta olohuoneesta saakka, josta on suora näkymä eteiseen tietyiltä osin.

Syksyllä etenkin kun kengät tuovat sisään mukanaan kosteutta, kuraa, hiekkaa, neulasia ja kaikkea mitä pihalta löytyykään, on matolla tärkeä rooli. Meiltä puuttuu useasta eri tilasta matto, mutta eteisen maton hankinta on tärkeyslistalla ensimmäisenä. Olen pohtinut, millainen matto olisi hyvä? Kosteutta sitova, kestävä, helppo imuroida ja kevyt että sen saa helposti vietyä pihalle tuuleentumaan. Mutta entä väri? Onko tällainen musta matto kiva tilassa, vai onko liian jyrkkä väri? Sopisiko luonnontekstuurimatto paremmin, esim, silsal-matto kuten tämä ikean matto? Vaalea matto taitaa olla liian herkkä väri likaantumaan?

Kunhan mattoasia saadaan päätökseen, seuraavaksi voitaisiin miettiä yhdessä miten tila olisi kiva sisustaa? Ainakin penkki/tuoli ja viherkasvit siintävät omassa visiossa.

//What kind of carpet should we choose to the lobby? Is black colour good?