1. adventti ja vuoden paras konsertti




Hyvää ensimmäistä adventtia! Mites teidän viikonloppu on sujunut?

Meidän napero oli toista kertaa yökylässä mummolassa, ja meillä oli treffi-ilta <3 Mieheni hieman nikotteli, kun kysyin josko viettäisimme illan kirkossa? Kuunnellen erästä karismaattista miestä? Mutta ei siis sitä yläkerran tyyppiä, vaan yhtä toista. Tällä tyypillä on vähemmän tukkaa, tää olis Juha Tapio :)

Sain mieheni suostumaan ja me, sekä 2498 muuta, ahtauduimme Ylistaron kirkkoon lauantai-iltana. Kyseessä on Suomen 3. suurin kirkko, ja täytyy myöntää että tämä oli ensimmäinen kerta kun olin siellä, vaikka Etelä-Pohjanmaalta olen kotoisinkin. Olihan se upea kokemus ja elämys! Juha Tapio soitti kaikki ne herkimmät ja kauneimmat kappaleensa. Kertoi kappaleiden muistoja Ylistarosta (hän on syntynyt siellä), ja kertoi menneensä naimisiin kyseisessä kirkossa.

Konsertin lopuksi hän kertoi yllätysesiintyjästä, jonka kanssa hän on haaveillut jo monia vuosia esiintyvänsä. Hän kutsui lavalle esittämään kanssaan Ylistaron asevelikuoron (!) illan viimeisen kappaleen: En päivääkään vaihtaisi pois. Hän, yhdessä näiden vanhojen herrojen kanssa, lauloivat niin sykähdyttävästi, että tässä kohtaa kaikki kaivoivat esiin viimeistään joko nenäliinaa, tai kännykää kuvaa tai videota varten.

Huikeaa Juha Tapio! Kiitos mahtavasta illasta!

Ja hei, ihanaa 1. ensimmäistä adventtia kaikille! Kuulin, että pk-seudulla on tullut lunta, joten siellä on ihanan tunnelmallista! Täällä sataa vettä...

//Have a wonderful 1st advent!