Pella Hedebyn ihana koti ja blogin päätös


Hei!
Miten viikonloppunne on sujunut?

Minun täytyisi alkaa pakata huomista työreissua varten, mutta ajauduin selaamaan läpi kattavaa sisustusblogilistaani, ja päädyin pitkästä aikaa ihanan ja hurjan taitavan Pella Hedebyn STIL  Inspiration -blogiin. Ja kauhistukseni ensimmäiset sanat jotka uusimmasta postauksesta luin, olivat: It's time to say goodbye and make the last post on this blog.





Hedeby on kirjoittanut ja julkaissut niin inspiroivia postauksia ja kuvia myös omasta kodistaan jatkuvasti tähän blogiin. Hänen vaalea, kaunis kotinsa, saa ryhtiä mustan värin käytöstä ja pehmeyttä puun väreistä. Hän on oiva eri tekstuurien käyttäjä, ja hänen kotinsa kodikkuus kumpuaa eri tekstiileistä, materiaaleista, ja luonnollisuudesta. 







Hänen kaunis kotinsa on usein esitelty ELLE -lehdessä, sekä muissakin suurimmissa sisustusalan lehdissä. Tämä ruotsalainen huippustailisti on tehnyt yhteistyötä mm. IKEA:n kanssa, ja tuloksia voi käydä edelleen ihastelemassa IKEA Livet Hemma -sivustolla.



kuvat STIL Inspiration

Onneksi kauhuni blogin lopettamisesta laantui välittömästi, kun Hedeby kirjoitti muutama rivi alempana, että hän siirtyy nyt Lotta Agaton Interiors :iin! Heistä tulee todellinen tehokaksikko, varmasti todellisia suunnannäyttäjiä skandinaavisessa sisustuksessa. Häntä voi edelleen seurata instagramissa, ja ehkä pian myös uudessa blogissa?

//Pelle Hedeby's beautiful, cosy, and so inspirational home <3


Uusi perheenjäsen


Hei!
Joko taas on perjantai?! Huh, tämä viikko meni todella vauhdilla, lomasta "toipumiseen" ja sairasteluun. Tulimme kaikki nenä vuotavina takaisin Espanjan reissulta Suomeen, ja itselleni jäi kova köhä ja äänenkäheys koko viikoksi! Vieläkin kurkku kipeänä ja ääni menetettynä. Toivotaan, että lepo viikonloppuna tepsii ja pääsen taas takaisin terään. 


Mut hei, meillä on uusi perheenjäsen! Pupukeinu! Paraatipaikalla olohuoneessa :) Meillä hoetaan "kiikkaa, kiikkaa" nykyään ensimmäisenä kun herätään tai tullaan kotiin hoidosta. Meidän mini rakastaa keinumista todella paljon, ja tämä keinu on hänelle kovin rakas. Mini sai tämän joululahjaksi, ja on ollut kovassa käytössä siitä saakka. 


Keinu on tukeva, laadukkaan tuntuinen, sopivan mallinen ja helppo pitää puhtaana. Vaikka mini vetää tällä jo hurjaa vauhtia, ei tarvitse pelätä että se kippaisi ylitse. Erityiset plussat kivasta ulkonäöstä, eli neutraaleista väreistä.! Harmaa on sopivan värinen, vaikka se kuvassa näyttää hieman sinertävältä. Valkoiset pallot tuovat kivan, söpön lisän kokonaisuuteen.Joulupukki taisi tietää erittäin hyvin lelun tulevan kodin sisustustyylin ;D

Huomasin juuri, että Jollyroom myy tätä nyt todella edulliseen hintaan. Tämä ei ole maksettu mainos, pidämme vain keinusta todella paljon ja halusin teille tästä vinkata :)

Mukavaa viikonloppua ihanat!

//Our newest member of the family, the bunny! 

Se toisenlainen Aurinkorannikko


Hei! Pitkästä aikaa!

Blogi oli hetken hiljainen, sillä vietimme viime viikon Espanjassa. Tämä yhdistetty työ/lomamatka Aurinkorannikolle teki terää, ja saimme imettyä aurinkoenergiaa itseemme usean päivän ajan. Loma oli ihana ja tarpeen <3






Olen tietoisesti vältellyt Aurinkorannikkoa, ja olettanut että kukaan itseään kunnioittava "maailman"matkaaja ei sinne eksyisi. Mutta kun työreissu koitti, ja olimme muutenkin ajatelleet mennä Espanjaan tammikuussa, näiden kahden reissun yhdistäminen sai maantieteelliseksi sijainniksi Costa del Sol. Yövyimme kolmessa eri paikassa; Nerjassa, Almeriassa sekä Torremolinoksessa.





Mutta tunnustan, me pidimme alueesta kovasti! Ehkä siihen vaikutti se, että olemme niin todella kovin odottaneet lomaa, jo pidemmän aikaa. Nerjassa ja Torremolinoksessa oli rauhallista, siellä oli me ja mummut :D Hotellit olivat edullisia, ja ravintoloihin ei tarvinnut jonottaa. Lämpöäkin riitti hyvin meidän tarpeisiin, +15-20. Tuo lämpötila oli erinomainen ulkoiluun, ja monen tunnin hiekkaleikkeihin rannalla. 

Erityisesti Nerja oli suloinen pieni kylä, josta nuo jylhät postikorttimaisemat kuvissa olivat peräisin. Torremolinos oli myös positiivinen yllätys, mutta en juuri tästä odottanutkaan mitään muuta kuin sitä pahinta turistirysää. Mutta kuten sanotaan, usein pahimmat arvostelijat ovat juuri ne, jotka eivät aluetta itse ole kokeneet! I strongly agree!

Mieheni kutsuu aina itseään "valon lapseksi", ja erityisesti hänelle aunringonvalolla on suuri merkitys energiatasoon ja pirteyteen. Vaikka itse taas olen "varjon lapsi", eli en nauti paahtavasta kuumuudesta, enkä itseni grillaamisesta päivätolkulla, oli aurinko tervetullut matkakumppani koko viikolle. Kyllä se aurinko totisesti nostattaa elämänlaatua, ja saa olon tuntemaan iloisemmaksi, eläväisemmäksi ja aktiivisemmaksi!




Meidän naperoa ei meinannut saada millään pois hiekalta! Oi että, hän niin rakasti leikkiä hiekalla. Etsiä simpukoita ja siirrellä niiden avulla hiekkaa puolelta toiselle. Tätä teimmekin sitten poikkeuksetta viimeiset kolme päivää reissustamme, Torremolinoksessa. Aaltojen kuohutessa taustalla nuo hetket rannalla olivat äärimmäisen terapeuttisia ja rentouttavia.




Lisäksi ahmimme äyriäisiä, höpöttelimme paikallisten kanssa, ihailimme vuoria, ja ajelimme autolla. Kaunis seutu, hyvää ruokaa, ja lämpöä riitti. Juu-u, kyllä me näemme itsemme täällä tulevaisuudessa, sitten eläkeläisinä asuvan! En ihmettele ollenkaan, miksi alue on niin suosittu suomalaisten keskuudessa. Alle 5 tunnin lento ja edullisia lentoja löytyy usein, kauniit maisemat, rantaviivaa kilometritolkulla, lentokentän helppo ja nopea saavutettavuus, sekä edullinen elintaso. Ehkä tosiaan meistä tulee kans se mummu ja pappa, jotka viettävät täällä lokoisia vanhuuspäiviään. Why not? :)

//Our holiday in Costa del Sol.

The Butterfly Chair






Tämä on näkymä, joka etuovesta astuessa sisään tulijaa kohtaa. Edelleen suuri ihastukseni kohde, nahkainen lepakkotuoli, odottaa aina kuuliaisesti istujaansa suuren ikkunan edessä.

Vaikka kuinka lepakkotuolistamme pidänkin, tarvitsisimme lisää istumatilaa olohuoneeseen. Ajatuksissa on ostaa kaksi nojatuolia Hakolan harmaan Cosy -sohvan pareiksi. Konjakin värinen nahka kiinnostaisi myös uusissa tuoleissa, sillä se tuo kivaa lämpöä ja tekstuuria olohuoneen sisustukseen.

Näkymät kahdesta suuresta ikkunasta vain ovat niin ihanat, ettemme millään malttaisi asettaa niiden eteen massiivisia tuoleja. Toisaalta olohuone huutaa löhöämiseen soveltuvia istuimia, sillä Hakolan Cosy on enemmän ryhdikkääseen istumiseen tarkoitettu. Ehkä me upgradetaan se Lazyyn? :)

//The one and only, the butterfly chair <3

HM Home Spring Collection '18


Vaikka kuusi meillä edelleen nurkassa kököttää, ovat ajatukset sisustuksen saralla jo kovasti keväässä! Rakastan kynttilöitä, hämärän luomaa tunnelmaa, taljoja, vilttejä ja villasukkia, mutta jostain syystä tänä vuonna olen alkanut haaveilemaan valosta, keveästä ja vaaleasta sisustuksesta sekä valkoisista pellavaverhoista ennätyksellisen aikaisin.








kuvat HM Home

Nämä HM Home uuden kevätmalliston kuvat suorastaan pakottavat ajatukset jo kevääseen, ja kääntävät intressit kohti vaaleita värejä. 

Vaaleanpunainen ja okra ovat selkeitä kevään trendivärejä 2018 vuonna. Itse en ole koskaan oikein syttynyt vaaleanpunaiselle, mutta viininpunaiseen ja ruosteeseen taittavat punaisen sävyt kyllä koukuttavat! Niitä molempia värejä on itselläni sisustuksessa ollutkin vuosien saatossa, ja kieltämättä ne nyt taas vaikuttaisivat erittäin kivoilta. Katsotaan, tuoko kevät tullessaan meillekin ripauksen näitä trendivärejä..

Onko kuusi ja joulukoristeet siivottu jo teiltä pois? Itselläni se on ollut mielessä joka päivä uudesta vuodesta saakka. Ehkä viikonloppuna sitten...? :)

//HM Home Spring Collection '18.

Mattoralli Vol. 2


Hei ja ihanaa uutta vuotta 2018!

Toivottavasti teillä oli mukava uuden vuoden vaihde? Näittekö ilotulituksia, tai ostitteko jopa itse raketteja? Meillä oli yhteinen ilotulitus Pruukinrannan perheiden kanssa. Eli alueen miltei kaikki perheet laittoivat rahat kasaan ja hankkivat yhteisesti raketit. Ilotulitus järjestettiin jo klo 19, jolloin kaikki lapsetkin ehtivät sen nähdä. Sitä ennen paistettiin makkaraa rannan nuotiolla, ja vaihdettiin kuulumisia naapureiden kesken. Ilotulitus oli varsin hieno, ja sitä saapui katsomaan meidän alueen väen lisäksi moni muukin. Ihana tapahtuma, josta varmasti tehdään alueen perinne!

Tämän vuoden eka postaus kertoo uudesta hankinnasta, tai siis vanhan uudelleensijoituksesta. Juttu jatkaa viime vuoden viimeisen postauksen matto -teemaa, sillä halusin näyttää mattorallin vol. 2 tuloksen :D




Aikaisemmin meidän eteisessä oli tämä puuvillamatto. Se osoittautui kuitenkin hankalaksi käytännössä, sillä puuvilla imi toki kosteuden kengistä, mutta myös kaiken lian! Se oli hankala pitää puhtaana, ja ei oikein kestänyt eteisen kulutustakaan.

Sen jälkeen kotiutin meille Askosta tämän muovimaton. Se on palvellut erinomaisesti kesän ja hiekat sekä syksyn ja kurat. Mutta, lumisilla kengillä tepastelu taas aiheutti sen vaivan, että lumi suli isoiksi lätäköiksi maton pinnalle, ja jäi siihen aina hyväksi toviksi killumaan! So not good.




Sitten kokeilin tähän eräs päivä meidän sileää keinokuitumattoamme, joka on ollut saunatuvalla, ns. väliaikaismattona. Ja sehän sopi hyvinkin! Materiaali on helppohoitoinen, kulutusta kestävä, helppo imuroida, sekä kevyt puristella. Pohjassa on liukueste koko alalta, joten se pysyy hyvin paikoillaan tuossa meidän laattalattiassa. Värikin on kiva, ja mustan maton jälkeen jopa valaiseva!

Saunatuvalle meni nyt siis musta muovimatto, mutta sinne tulisi etsiä joku pysyvämpi ratkaisu. Hmmm...mattoja siis lisää tänäkin vuonna! :)

Mukavaa viikkoa kaikill!
p.s. Täältä näet mattorallin vol. 1 tuloksen :)


//New carpet in our hall, originally from the sauna building. Looking good, and what is more important, it's perfect for its use. Durable, easy to clean, and light to handle. Great! :)